Skit i traditionerna  text: Leif Mattsson

http://omkonst.com/10-reikki-jyrki.shtml

Puukko, pistooli, pommi vai pensseli?

 Jyrki Riekki: All You can Eat Buffet, Kluuvin Galleria, Helsinki 4.10.–19.10.2008

Voisiko fraasin ”Kauneus on katsojan silmässä” muuntaa muotoon ”Paska on katsojan päässä”, kysyi taidemaalari Jyrki Riekki (1976) näyttelynsä esittelytekstissä ja paiskoi taidemaailman seinät puhki Kluuvin galleriassa. Koko pitkulainen tila riekkui lihaisissa ja vihaisissa nuoren miehen paiskoksissa. Näyttelyn huutomerkkinä oli nuorta tyttöä esittävä mallinukke täynnä suonensisäistä kuin piikitettynä monumenttina hukatulle nuorisolle. Takaseinällä isähahmo nauroi irvokkaasti. Vaikka kouluista kuuluu laukauksia, kukaan ei kuule, mikään ei muutu. Riekki heittäytyy maalauksiinsa koko kehollaan. Niihin on myllertynyt sukupolven puhkirevityt toiveet. Ne ovat  ”tukossa”  tukahdutetusta raivosta ja ne potkaisevat vatsaan kuin hard-core punk, kuten Kauko Röyhkä sanoo Riekistä hänen akatemian lopputyön tarkastuksessaan. Veistoksissa valuvat sodan ja rauhan lelut kuin laavamassassa sen ihmiskunnan täystuhon jälkeen. Maalaukset  repäistyvät palasiksi tästä muovijeesuksen voitosta ja rikkaitten paratiisin löyhkästä. Niissä on kaikki art-brutista, yksityiskohtien pipertelystä dramaattisiin roiskahduksiin. Raivonpuuskien välistä Riekki näyttää aitoa inhimillistä tunnetta roskisdyykkarin hahmossa. Koko näyttely on mahtipontisuuden pilkkaa ja kulissia jollekin häiriintyneelle näytelmälle. Sellaisia Riekki onkin kirjoittanut ja näytellyt roolinsa itse tanssijoitten säestämänä Zodiakissa, poikkitaiteellisen The Blackroom Act -ryhmän Rakkaus lunastetaan jouluna ja Born under Saturn -esityksissä.

Jyrki Riekki, The great white ones: Are you one of them?, 2006. Akryyli, öljy ja pastelli kankaalle 200 x 150 cm.

Riekki kuuluu siihen villimaalareitten klubiin, jotka viime vuosina ovat tehneet maalauspohjasta silmämunan viiltopöytiä kuten Janne Räisänen,Jukka Korkeila ja Jani Hänninen. Hänen maalauksensa ovat kauniita kaukaa, kuten maailma, läheltä rumia, kuten ihmiset. Riekin kollasi kestää ja luo rujoutta etenkin veistoksiin, joissa on totemistisuutta. Hän kirjoittaa huutokysymyksensä maalauksiinsa. Kuolema ite kurkistaa helvetistä ja länkkärityyliin on kirjoitettu suurella FREEDOM. Riekki on kiertänyt jenkkilää, kaahannut gallerioita ja joutunut kahnauksiin kotimaisen supergalleristin kanssa. Kluuvin näyttelyssä hän julistaa sodan ”verenimijöitä” kohtaan. Harva uskaltaa nykyään purra ruokkivaa kättä. Nuorista vihaisista miehistä tulee yleensä vanhana vallan bulldogeja. Riekistä tullee nauraja.Yhtä raju kuin näyttely oli, on Riekin kirjallinen julistus . Se on Oulunpojan manaus koko ”eristyskunnalle ja kohotushuuto taiteilijoille”. Teksti puhkoo paiseet kuin Laestadiuksen helvetinräppi tai kirjailija Aksel SandemosenJanten laki. Harvinainen mielipidesaarna ja tukistus, kirjallisesti lahjakas ja ehdottomasti positiivinen, avoin, uhkuen elinvoimaa kuten Riekin ”elimistöjä” pursuilevat veistoskasautumatkin. Se kannattaa lukea ja printata aamun avaukseksi Kluuvin gallerian sivulta.

Erkki PirtolaKirjoittaja on kriitikko ja kuvataiteilija

Born Under Saturn (The Blackroom Act), Zodiak, Helsinki, ensi-ilta 1.12.2006

Tiistai, 19 Joulukuu, 2006

Olli Ahlroos: Painajaismaista kriittisyyttä

Vanhat uskomukset Saturnuksesta, joista The Blackroom Actin näyttämöteos Born under Saturn teemojaan ammentaa (mustan sapen aiheuttamasta melankoliasta, ruumiin sairaudesta ja kaoottisista ja painajaismaisista mielikuvista) eivät tyydy teoksessa ainoastaan tietyn tunnelman luomiseen tai pelkkään katarttiseen kauhuun. Saturnuksen myyttinen tematiikka rinnastetaan kriittisesti yhteiskuntaan ja sen kieroutuneeseen kuvaan ihmisestä itsestään, ja erityisesti – tanssin keinoin – ihmisen kuvaan omasta kehostaan.

Kuva: Aurora Reinhard

Yleensä (taide)tanssissa keho “tanssin materiaalina” näyttäytyy kauniina ja voimakkaana, terveenä ja läsnäolonsa intensiteetin kruunaamana. Kehollisuus on tällöin pinnalla siten kuin se arjessamme ei koskaan ole, jonkinlaisena kehollisuuden hiljaisena ihanteena. Born under Saturn kääntää tämän asetelman päälaelleen. Se kääntää kriittisen katseen takaisin arjen, kilpailuyhteiskunnan ja sisällöttömän viihteen turmiollisiin kehollisuuden malleihin ja näyttää kuinka arkinen kehomme, joka yleensä jää ilman positiivista huomiota, on toistuvasti painajaismaisen väärinkohtelun ja hyväksikäytön alainen.”Saturnus on synkkyyden, taudin, onnettomuuden, tuhon elävä symboli” kuten ohjelmalehtinen Henry Milleriä siteeraa. Vahvasti tanssipainotteisessa näyttämöteoksessa “tuhon elävän symbolin” on näyttäydyttävä kehon kautta. Sen on näytettävä, mitä tämä tuho ja sairaus ovat kehossamme ja sitä kautta koko elämänmuodossamme. Teos käyttää myös tehokkaasti hyväkseen kauhuviihteen ja komiikan keinoja johdatellessaan katsojan oman kehonsa arkisen ja huomiotta jäävän turmeluksen äärelle.Teos alkaa Jyrki Riekin videolla, jossa kuollut, maahan kiinni jäätynyt ruumis puhuu. Vaikka kuulemme sen äänen, ruumista ei näytetä ja näin katsojan mielikuvitus saadaan valloilleen. Mielikuva kuolleesta ihmisestä, jonka ruumis jatkaa puhumista, paljastaa heti jotain suhteestamme ruumiiseen, sen dualistiseen luonteeseen ja “pelkän” ruumiin herättämään kauhuun.Sama teema toistuu Riekin lavasteinstallaatioissa. Installaatiot koostuvat muun muassa silvotuista ruumiinosista ja kokonaisista ihmisfiguureista, joiden kasvot on peitetty. Kohtausmaisesti etenevässä esityksessä samaa teemaa jatkaa tanssijoiden – joka kohtauksessa eri tavoin – peitetyt kasvot. Lavalla on koko ajan “pelkkiä” tunnistamattomia ruumiita. Aluksi ruumiit ovat eläimellisiä ja väkivaltaisia, melkein hyönteismäisiä. Ruumiit näyttäytyvät kohtaus kohtauksen jälkeen painajaismaisempina, koomisempina ja ajankohtaisempina: jalustalle nostettuna ja liikkumattomana palvonnan kohteena, sairaalloisesta kutinasta kärsivänä hysteriana, narkoottisena ja huomionkipeänä kaunoluisteluprinsessahirviönä, fasistisen militantin yksinäisenä joukkoliikehdintänä, valokeilassa kiiltävänä tv-viihdyttäjänä, valkokauluksisina tosi-tv:n kilpailijoina, joita kasvoton tuomari rääkkää mielivaltaisesti epäluonnollisissa asennoissa suoritettavina kilparyömintöinä, jne.Kokonaisuus on kaiken kaikkiaan painajaismainen ja kaoottinen. Viimeistään nallipyssyjä paukuttelevat cowboylampaat kuitenkin todistavat, että paraskin kriittisyys on aina suuren naurun säestämää.Saturnuksen alle ei olekaan syntynyt tämä teos, vaan myös länsimainen nykyihminen. Meidän musta sappemme on meidän sairaanloisen vääristynyt ja hyväksikäyttävä suhde omaan kehoomme.Tekijät ansaitsevat kiitoksen ennakkoluulottomasta otteesta yhdistellä taide- ja kulttuurimuotoja, ennakkoluulottomasta tavasta työskennellä, joka on selvästi mahdollistanut hulluiltakin kuulostavien ideoiden työstämisen ja kriittisyydestä, joka ei ole unohtanut nauraa… myöskään itselleen.

Olli A. AhlroosKirjoittaja on teoreettisen filosofian ja estetiikan opiskelija Helsingin yliopistossa.

The Blackroom Act: Anne Hiekkaranta, Kaisa Niemi, Simo Kellorumpu, Jyrki Riekki Valosuunnittelu ja tekninen toteutus: Juho Rahijärvi Installaatiot ja videot: Jyrki Riekki Musiikkikooste: The Blackroom ActZodiak – Uuden tanssin keskus 1.-14.12.2006, Zodiak, Kaapelitehdas, Helsinki

Jyrki Riekki - Faustian Thirst 2006 LIMN Gallery, San Francisco, CA 94107

J.D. Beltran, Lynn Criswell, Davis & Davis, Dane Howard, Evri Kwong, Michael McConnell, Brian McDonald, Lisa Solomon, Marta Thoma.

Comment by Alan Bamberger

Limn swaps their typical clean-line ethos for a tumultuous saunter through the socio-politico-psychologico-cataclysmico commentario of Finnish artist Jyrki Riekki. I ask Riekki what the deal is with his apocalyptic predilection ‘cuz he seems like a perfectly affable fellow, and he tells me he practices what he calls “creative violence” or in other words, just because you paint it doesn’t mean you go out and do it. It’s kinda like Sigmund Freud’s concept of sublimation where you channel what would normally be a destructive activity into a constructive one. I’ll explain. Let’s say you’re a single dude here in America with an erection, but instead of having sex (which is bad unless you’re married), you shoot bullets out of a gun (which is good no matter what). You essentially sublimate your sex drive by allowing a gun to take the place of your penis. So now, for example, you can go to Iraq and use your sublimated sex drive to help win the War on Terror. Isn’t that marvelous?Meanwhile back at Limn, the other half of the gallery is a group show about various facets of childhood, from dreams and fantasies to the impending implications of maturity.

Pics from the show at Limn Gallery, San Francisco 2006 ( artbusiness.com )

Sydsvenskan

Av Måns Holst-Ekström, konstkritiker

Först publicerad: 24 januari 2009 

Det grälla som gäller 

Den finske konstnären Jyrki Riekkis målningar är fantastiskt grälla, energiska och rasande. De rymmer en sällsynt energi legerad med en grundlig begåvning för måleri. Att han också synts på performancescenen förvånar inte, även målningarna är tydlig handling. Rika, med lager på lager av olika rörelser, utrop och skrift.Ofta är skriften mycket viktig, och kan påminna om en del av Sue Williams verk från början av 90-talet. Samma energi, samma vrede, men idag över en värld där man inte ens lyckats uppehålla illusionen av rättvisa. En våldsam värld, där alltför många av oss varit tysta. Samtidigt finns under skriften en köttslighet som hos Rubens, fast styckad, omskakad. Barock för en tid där ordet frihet kommit att stå för förtryck. Riekki visar på ögonblickets frihet, den var och en själv måste erövra. Målningarna är ögonblickens spår.Utställningens titel, ”Drunken Boat”, är den engelska benämningen på den dikt den unge Arthur Rimbaud skickade till Paul Verlaine, som ett introduktionsbrev. ”Le bateau ivre” blev ett slags program för Rimbauds fortsatta diktning och inledningen på passionen med Verlaine. Båten är diktens jag, en båt som drucken, sjunkande, rör sig genom sinnligheten. I ett brev från diktens tillkomstår, 1871, skriver Rimbaud: ”Jag säger att man måste vara gräll, göra sig gräll. Poeten gör sig gräll genom en lång, enorm och rationell omåttlighet …” Jag vet inte om Riekki också läst brevet, men orden stämmer väl med temperaturen i hans målningar. Om det finns en utställning du inte får missa under detta ännu späda år är det Jyrki Riekkis i allra högsta grad levande ”Drunken Boat”.